lauantaina, lokakuuta 04, 2008


Japanilainen sänky ja ranskalainen punnerrus


Torppamme makuukamarin kauan palvellut sänky tuli tiensä päähän. Patjat lienevät olleet nukkumisergonomian huonoja esimerkkejä jo kauan, mutta hyväunisina emme ole siitä välittäneet. Varapetinä sai viikolla toimia olohuoneen vuodesohva, ja hyvin toimikin. Mutta uusi nukkuma-alusta piti makuuhuoneeseenkin saada, ja poikkesimme Tampereelle sellaista katsomaan. Tullintorilta löytyi sopiva japanilaistyyppinen, kotimaisilla sisuskaluilla varustettu malli. Toimitusaika on melko pitkä, mutta harjoitellaan totuttua lähempänä lattiaa nukkumista nyt alkuun kotoa löytyvin varustein.

Tullintorilla ei ole aikoihin tullut käytyä. Veturitallien takapihat näyttivät yhä veturitallin takapihoilta. Viereen on noussut business park ja rakenteilla on uusi technopolis. Aikanaan Tullintorilta tuli ostettua usein maissimuroja. Sai ison pussin edulliseen hintaan.

Iltapäivällä käytiin kuntosalilla. Edellistä kerrasta on jo aikaa, ja raudan paino tuntuu nousseen tässä välillä. Lauantaiseen tapaan oli rauhallista, mutta poppikanavat olivat vaihtuneet iskelmäradioksi.

Saunan jälkeen kotipihan perunoita hyvin maustettuina, ja salaatissakin vielä tomaatti ja ruohosipuli omasta takaa.

Ei kommentteja: