lauantaina, joulukuuta 29, 2007


Kulutusjuhlintaa


Puolisoni ja minä innostuimme ajelemaan Lempäälän Ideapark-kauppakeskukseen katsomaan, josko alennusmyynneistä olisi löytynyt jotakin tarpeellista. Vaikka talven tulo näyttää yhtä kitkaiselta kuin vuosi sitten, ostettiin hiihtoasut ja Muumilaakson talvimaisemin kuvitetut petivaatteet.

Ideaparkin idea olla jotakin muuta kuin äärimmäisyyksiä myyvä koko kansan kauppakeskus taitaa olla sammumassa. Nimittäin autolla tullaan Lempäälän kokoiseen kylään rahapussin nyörit avoinna, jos tarjolla on joko halvan tavaran maineella ratsastavia suuria sekatavarakauppoja tai taiteellisuudella tai muodilla myyviä yhden asian "pikkuputiikkeja" (lainausmerkit siksi, että yhden hengen työpanoksen varassa toimivat varsinaiset pikkuliikkeet tuskailivat jo muutama kuukausi kauppakeskuksen avaamisen jälkeen). Sen sijaan isoista huonekaluliikkeistä yksi on lopettanut ja toinen lopettamassa.

Huonekaluliikkeitä ajatellen eräs heikko signaali tuli havaittua. Kauppakeskuksessa nimittäin ei ole eikä ole ollut futon-tyyppisiä vuoteita myyviä liikkeitä. Täysin mutu-pohjalta esitän arvelun, että signaalilla on merkitystä sikäli, että futonien potentiaaliset ostajat yhtäältä ovat sitä väkeä, joka kansantalouden ikärakenteen muutoksen myötä vastaa yhä suurenevasta osasta kotimarkkinakysynnän volyymia, mutta toisaalta he eivät juuri yksityisautoile.

Jos Ideapark haluaa olla muuta kuin ison mittakaavan Kakkostien kauppakeskus, se joutuu panostamaan markkinasegmentin kannalta otollisempiin kuluttajaryhmiin eli esimerkiksi autokauppaan. Ideaparkin nokkamies T. Sukari on tämän todennut ja ryhtyy alkavana vuonna rakennuttamaan 80 000 neliömetrin Retailparkia auto- ja rautakauppoja varten Ideaparkin naapuriin. Autoiluun toki liittyy monia heikkoja ja vähän voimakkaampiakin lähes jokaisen tunnistamia signaaleja, mutta luulen, että autokaupan bisnes on Ideaparkin tyyppisessä ympäristössä vahvemmalla pohjalla kuin esimerkiksi huonekalukaupan.

Ale-hiihtoasuja kun ei päästy ladulle uudistamaan, oli saunalenkiksi tyytyminen kevyempään vaatetukseen ja raudan nosteluun.

Iltavieraina kävi kolme läntisen Uudenmaan ja eteläisen Pirkanmaan viisasta miestä matkalla Ylistarosta omalle maalleen. Munktellin tähti oli jälleen heitä Pohjanmaalle johdattanut. Eskolle onnittelut: 404 muistikortille tallennettua Volvon valmistamaa traktoria kolmen vuoden aikana on aikamoinen saavutus.

Ei kommentteja: