lauantaina, helmikuuta 24, 2007


Salpausselällä


Matka oli lyhyt ja keli hyvä, mutta suksien päällä on tullut oltua aivan liian vähän. Menin suosiolla rauhassa, peesailin paljon, en juuri ohitellut ja taukopaikoilla vietin hyvän tovin lämmintä mehua hörppien. Ihan OK laturetki.

Lienee aika hölmöä ajaa toistasataa kilometriä pientä hiihtoretkeä varten, mutta kaipa se on tunnelma, mikä viehättää. Lopussa hiukan hölmöilyä oman kivan merkeissä: viimeisessä laskussa luurit korville ja Leevi and the Leavingsin "Tuhannen markan seteli". Jos biisin nimi kuulostaa oudolta, ei varmastikaan itse kappale ole outo, jos sen sattuu kuulemaan. Ja jos itse on tarpeeksi vanha.

Osallistujille tarjottiin keittoa, jonka pelkkä tuoksu sai veden kielelle. Niinpä muutaman sadan hengen muonitusteltan eteisessäkin syötiin. Soppajono oli niin pitkä, että päätin jättää kaikesta huolimatta väliin.

Monet pariskunnat käyttävät kuosiltaan samanlaisia ulkoiluvaatteita. Näin on meilläkin. Yksi haittapuoli siinä on. Suihkun jälkeen ihmettelin hetken, mitä ihmeen jumppatrikoita yritän kiskoa jalkaani. Olin ottanut epähuomiossa matkaan perheemme pienikokoisemman ihmisjäsenen verkkarit. Onneksi oli toisetkin päällihousut.

Nyt nukuttaa.

Muutamia kuvia reissulta.

2 kommenttia:

Lord B. kirjoitti...

Mikä sattuma. Juuri tunti takaperin muisteltiin tässä kaverin kanssa Urheiluruudun (tai Alivaltiosihteerin 'Talvisotaruudun', heh) tunnaria, ja samalla tuli jostain syystä puheeksi Tuhannen Markan Seteli.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Sattumaa kerrakseen. Minullekin Urheiluruudun vanhan tunnusmelodian alkuperä selvisi vasta kymmenen vuotta sitten, kun levyhyllyyn tuli hankituksi Leavingsien Keskiviikko-kokoelmalevy.

Televisiottomana (jo 14:ttä vuotta) muistaa kyllä vanhoja ohjelmia ja vaikka tunnusmusiikkeja, mutta uusista ei tiedä mitään :-)