maanantaina, huhtikuuta 17, 2006


Talvi pussiin


Tänä aamuna emme viitsineet lähteä suunnistamaan johonkin päin rovastikuntaa, vaan päätettiin vaihtaa temppelissä käynti hengen temppelin remonttitoimintaan hölkkälenkin muodossa ennen kuin radiossa luvattu sadealue ehtisi paikalle.

Sade alkoi, ja puolisoni lähdettyä iltapäiväksi töihin laitoin sukset kesäsäilöön. Hiihtämässä ei ole käyty enää pariin viikkoon, joten oli korkea aika. Hiukan haikea tämä toimenpide aina tahtoo olla. Mennyt talvi oli olosuhteiltaan hyvä: sekä puolisoni että minä saimme suksituksi vähän reilut 700 kilometriä.

Kuumailmapuhallin oli taas oiva apu pitovoiteen poistossa. Voiteenpoistoainetta säästyy sen kanssa. Sitten vain vanhan silitysraudan kanssa pohjavoide suojaksi ja sukset pussiin seuraavaa kautta odottamaan.

Sisätiloissa talviurheilukausi jatkuu jääkiekkoilijoilla ja jääkiekon ystävillä vielä monta viikkoa, kun mestaruuksia ratkotaan kotimaassa ja kansainvälisillä kentillä. Suomenmestaruuskamppailun tilanne on jännittävä ainakin näin hämäläiseltä kannalta katsottuna. Markku Jokisipilä on analysoinut mielenkiintoisesti TPS:n, Jokerien ja Kärppien valtakauden jälkeistä aikaa. Kysyisin myös Khiloun asiantuntijanäkemystä tämänkeväisestä "pienten" tai "vanhojen isojen" menestyksestä, mutta pronssipelin jälkeen en taida kehdata ;-)

Ei kommentteja: