lauantaina, huhtikuuta 22, 2006


Ritarikunta


Periaatteessa käy sääliksi Hakalaa ja niitä muita porilaisia ammattikoululaisia, jotka olivat valvoneet toissayön jonottamassa jääkiekkopelin lippuja itselleen ja kavereilleen. Mutta ajatelkaa solidaarisesti, te voititte viimeksi vain 22 vuotta sitten. Kanta-Hämeen edellisestä kerrasta oli jo 56 vuotta.

Jääkiekon Suomen mestaruus matkasi Hämeenlinnan Tarmolle kaksi kertaa 1940-luvun lopussa kesken Tampereen Ilveksen pitkän valtakauden - pidemmän kuin mihin edes TPS pystyi vahvimpina vuosinaan viime vuosikymmenellä ja tämän vuosikymmenen alussa. Ennenvanhaan Häme oli jääkiekon maakunta.

Hämeenlinnan Pallokerho perustettiin vuonna 1929 jääpalloseuraksi. Seuran historiasta kertoo ansiokas www-historiikki. Tiiviistä tuntumasta HPK:n tekemisiin pääsin itse nauttimaan sotaväessä talvella 1988-1989, kun joukkue oli määrätietoisesti raivannut tiensä suomenmestaruusliigaan ja villinnyt maakunnan. Siihen aikaan menestys ei tainnut olla vielä huipussaan, mutta ei kovin heikkokaan. Sotaväki-ikäisissä tuolla seutukunnalla oli paljon faneja, jotka viettivät jokaisen iltalomansa katsomossa. Oli myös jokunen - edustusjoukkueen ulkopuolella - pelannut HPK:lainen, joka ehkä näki tulevaisuudessa vaikka mitä mahdollisuuksia. Jääkiekkoa vain vähän seuraavana en osaa sanoa, ketkä sitten pyrkivät tarttumaan niihin ja ketkä eivät. Yksi päätti ainakin myöhemmin ryhtyä kasvatustieteen tohtoriksi.

Jossakin viime vuosien historiansa vaiheessa HPK keksi hyödyntää Hämeenlinnan ja erityisesti Hämeen linnan historiaa ristimällä kotihallinsa Ritarihalliksi - löytyyhän ritarisaliksi nimetty tila myös linnan toisesta kerroksesta, joskin sen historiallisesti oikea nimitys luultavasti on arkinen linnantupa. Samaten niillä Ruotsin kruunun palveluksessa olleilla sotureilla, jotka Hämeen linnassa 1200-luvun jälkipuoliskolta alkaen elelivät - ritareiksi heistä lienee kutsuttu vain ylintä päällystöä - tuskin on ollut varusteenaan nykyjääkiekkoilijoiden tunnuksekseen valitsemaa sydänkeskiaikaistyylistä keskieurooppalaismallista kypärää.

Yhtä kaikki, eläköön HPK ja Hämeenlinna.

Ei kommentteja: