keskiviikkona, toukokuuta 18, 2005


Edustustehtävissä


Työpäivä meni kokouksessa eteläisessä Hämeessä. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun jouduin menemään henkilöautolla työn puolesta pidettävään kokoukseen. Kiipulan historia ulottuu 60 vuoden taakse aikaan, jolloin sotainvalideja koulutettiin uusiin ammatteihin maata jälleenrakentamaan. Nykyisin oppilaitos on talousalueellaan tärkeä työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen tuottaja, mutta vielä suurempi merkitys sillä on ammatillisena erityisoppilaitoksena. Kokouspäivän päättyessä käydyissä keskusteluissa puhe kääntyi hakaniemeläisissä boutiqueissa kovasti muodissa olevaan opiskelun henkilökohtaistamiseen, enkä voinut olla lausumatta mielipidettäni siitä että todennäköisesti kiipulalaisilla on Opetushallituksen suuntaan enemmän todellisuudessa sovellettavissa olevaa annettavaa henkilökohtaistamisen saralla kuin toisinpäin. Vielä vanha tuttava Pentti esitteli rakentamiaan atk-koulutuksen työpajoja. Hienoa työtä.

Puheenjohtajalla oli muita velvoitteita iltapäivän kääntyessä lopuilleen, ja varamies käskettiin kehiin. Hänelläkin taisi olla muut illanviettosunnitelmat mielessä, kun kokous päättyi ennätysrunsaasta (tosin vain lyhyen aikavälin tarkastelun perusteella) esityslistasta huolimatta alunperin suunniteltuun kellonaikaan. Ainakaan pahoillaan ei kukaan ollut. Kesäkuulle jäi mietittävää, mutta jospa kerrankin rauhoittaisimme yhden kokouskerran tiettyihin ajatuksia ja aikaa vieviin mutta ei niin kiireellisiin asioihin. Koulumaailmakin tuottaa ärsykkeitä kesäkuussa hieman pienemmällä volyymilla kuin muulloin.

Eipä sitten muuta kuin nokka kohti pohjoista ja auto parkkiin Suomen ensimmäisen rautatien pohjoiselle pääteasemalle. On tilaisuuksia, joihin pääradan varren väen on lähes sopimatonta olla menemättä junalla (ja muutenkin junalla matkustaminen on mukavampaa kuin autolla). Torpan kauniimpi edustaja oli hypännyt taajamajunan kyytiin parikymmentä minuuttia pohjoisempaa.

Näyttelyn avajaisissa kuunneltiin asiallisen tiivis puhe sekä mies- ja lapsikuorolaulua sekä nautittiin coctaillihapullia ja juotavaa. Ja heitettiin huulta hengenheimolaisten kanssa. Omasta väestä Esko ja Marko olivat paikalla. Liikenneministeriön Korpela pyysi käymään nurkan takana tuossa noin. Kaivoi laukustaan postikorttisarjan, jota on kuulemma painettu vain 100 kpl, mutta painotalo unohti merkitä painosmäärän korttiin. Kapearaiteisia vetureita Karjalasta. Vaikka asiaa ei olisi kerrottu, olisi voinut arvata, mihin jäljet johtavat. Olavi itse tosin ei ollut paikalla. Viisi euroa oli pyyntö. Pidin neuvottelutauon hallituksen kanssa, ja koska hallitus hyväksyi esityksen tarjoilujonoon pääsyä odotellessaan, tuli osallistuttua valtion talousarvion pääluokan 31 rahoittamiseen viiden euron edestä. Kun lihapullat oli saatu lautaselle ja juoma mukiin, siirryimme porukalla rauhallisemmalle puolelle. Konduktööri Jokinen olisi ollut innokas esittelemään, mistä kiitokset, mutta taisi huomata, että Prinsessan (Hv1 nro 555) kattila-ajan umpeutumisesta kyselleet eivät olleet otollisin kohderyhmä kuulemaan.

Kotimaisen rautatieharrastuksen ja rautatiemuseotoiminnan kannalta suuri asia oli se, että 1940-luvun lopulta saakka äärimmäisen tarkkoja suomalaismalleja käsityönä rakentanut I. Voutilainen lahjoitti nyt näytteilläkin olleen massiivisen kokoelmansa Suomen Rautatiemuseon hoiviin. Se on melkoinen kulttuuriteko.

Kotimatkalla puolisoni, Marko ja minä kyyditytimme itseämme Sm4:llä Riihimäelle saakka ja siitä eteenpäin IC2:lla: yksi Tampereelle, kaksi Hämeenlinnaan. Piti oikein muistutella itselleen, että nyt ei osteta lippua kotiin saakka. Auto kun odotti Hämeenlinnassa. Kotimatkalla tehtiin pikainen ravinnonhakumatka Tiiriön marketiin, jossa varsinkin juusto on huomatavan edullista. Kotiin ja saunaan vanhaa tietä pitkin.

1 kommentti:

Hyvärinen J. kirjoitti...

Siellähän ne, kulutusjuhlan monumentit, Ahvenistonharjun turvallisessa sylissä.