sunnuntaina, lokakuuta 03, 2004

Syyssunnuntai


Käyntiin lähteminen oli tänään hidasta. Eilen ei ollut sen paremmin henkisesti kuin fyysisestikään raskas päivä eikä iltakaan mennyt kohtuuttoman pitkäksi. Jos aamulla oltiinkin kohtuullisen ajoissa pystyssä, niin päivällä nukutti ja nukuttiinkin.

Puolisoni valmistautuessa illan esiintymiseen hoitelin pari harrastepuhelua. Ne sujuivat nopeasti. Heti perään soi oma puhelin. Esko kaipasi apumiestä atk-hommiin. Tukikohta oli perustettu rautatien itäpuolelle, ja pienen maakuntakierroksen ja tarvikkeiden noudon jälkeen aloitettiin yleiset asennustalkoot. Tiedostojen siirtoa verkkosovittimettomasta työasemasta verkkosovittimilliseen harjoitettiin yksityisten sisätilojen kyseessä ollen ei Adidas- vaan Sidoste-verkon välityksellä. Fyysisenä siirtomediana toimi Ilkan ystävällisesti VIP-käyttöön lainaama suurikapasiteettinen Lontoon kaupunginosan tai Jamaikan pääkaupungin mukaan nimetty USB-väylään kytkettävä tallennusväline (en ole käynyt sen paremmin Lontoossa kuin Jamaikallakaan, joten vertailu voidaan ohjata suoraan /dev/nulliin, kuten meille nörteille pitää tehdä).

Puhelinmodeemi puhelinverkkoasetuksineen siirrettiin tietokoneesta toiseen ja asenneltiin tukku freeware-ohjelmia. Jukalle kiitokset kahvista. Nörttihommissa nimittäin kahvi on usein sama asia kuin kevyt polttoöljy dieselmoottorissa.

Puolisoni palasi kotiin vähän jälkeeni. Ruusu sai toivottavasti arvollisensa maljakon :-)

Ei kommentteja: