sunnuntaina, toukokuuta 16, 2004

Viikonloppu lopuillaan


Eilen pidettiin aluepaloasemalla turvallisuuskoulutus talkooporukalle. Palomestari Saarinen piti omintakeisella tyylillään erinomaisen teoriaosuuden ja lopuksi sammuteltiin palavia sankoja ja tynnyrinpohjia sammutuspeitteillä ja jauhesammuttimilla. Tyhjensimme käyttöömme varatuista viidestä sammuttimesta vain kaksi. Se ei suinkaan ollut laiskuutta, vaan tarkkuutta. Vaahtosuihkun tähtääminen liekkien juureen oikealla tavalla sammuttaa palon nopeasti, kuten alla olevassa kuvassa taitava juniori Ermo näyttää.

Kiitokseksi hyvästä koulutuspäivästä - yksi osanottajista sanoi muutaman tunnin kurssin vastanneen asiasisällöltään hyvinkin paria käymäänsä virallista tulityökoulutusta - annoimme palomestarille jokunen vuosi sitten ilmestyneen näyttävän suomalaisia paloautoja esittelevän kuvateoksen ja kesäkauden grillausiltoja varten ratanaulasta uusiokäyttöön muokatun pullonavaajan.

Itse talkoopäivä jäi lyhyehköksi aamu- ja keskipäivätunnit vieneen koulutuksen vuoksi. Raidetraktoria ei vielä saatu käyntiin, mutta museo alkaa olla valmis avattavaksi kesäkautta varten. Yksi vitriinilasi jäi tilattavaksi liikkeestä.

Illan tullen nuoret miehet lähtivät nuorten miesten lauantai-illan puuhiin. Itselleni ei sauna ja lenkkimakkara museolla maistunut, mutta jäin pitämään seuraa saunaan jääneille. Esko ja Ilkka päättivät iltapuhteeksi käydä hakemassa muistikortille Urjalasta jonkin maansiirtokoneen. Pääsin kotiportille heidän kyydillään.

Illalla uni tuli varhain, mutta aamullakin nukutti aina siihen saakka, kun Vilma kaipaili aamiaista.

Sunnuntain aikana piti saada tehdyksi vaikka mitä, mutta kellon alkaessa käydä jo iltatunteja saldoksi on jäänyt vain polkupyörien siivous ja öljyäminen. Rataspakan väliin mahtuu hurja määrä likaa.

Ei kommentteja: