sunnuntaina, maaliskuuta 28, 2004

Aidoista vaan ei seipäistä



Päivän patikointi suuntautui maaseudulle. Vanhaa, vuosina 1876-1968 Turkuun päin johtanutta ratapohjaa peltomaisemien keskelle ja maanteiden varsia pitkin takaisin. Tuomisiksi löytyi kimppu koivunoksia kukkamaljakkoon.

Kuvan kiviaita on tasaisuuden, loivien kaarteiden ja jykevien siltarumpujen ohella niitä tuntomerkkejä, joista vanhan ratapohjan erottaa vanhasta maantielinjasta. Ratojen viereen rakennettuja kiviaitoja pidetään joskus esimerkkinä työstä, jota tehtiin vain työn itsensä vuoksi vailla mitään konkreettista hyötyä. Käsitykseen vedetään mukaan usein 1860-luvun nälkävuodet ja työllisyystyömaat. Totta on, että suurella nälkävuosien hätäaputyömaalla, Riihimäki-Pietari-radan rakennuksella, esimerkiksi naiset ja lapset rakensivat kiviaitoja. Yhtä lailla niitä on lähes kaikkien vanhojen ratojen varsilla siitä yksinkertaisesta syystä, että niillä oli konkreettinen merkitys. Kiviaitojen päätehtävä oli estää kesäaikana höyryveturin piipusta nousevien kipinöiden aiheuttamat maastopalot. Niitä ei rakennettu aivan ratalinjan viereen, jotta kipinät eivät olisi lentäneet korkealta veturin piipusta niiden yli. Sen sijaan ratapenkan suhteellisen vähäisen aluskasvillisuuden mahdollisesti syttyessä aidat estivät maastopalon leviämisen kauemmas metsään tai pellolle. Niillä oli myös symbolinen merkitys kruunun maa-alueen ja yksityisen maa-alueen raja-aitana. Symbolinen merkitys konkretisoitui lainsäädännössä sikäli, että rautatiealueella - linjalla juuri kiviaitojen rajoittamalla kaistalla - luvattomasta kulkemisesta rangaistiin sakoilla.

Kiviaitoja on tarpeettomina purettu ratojen viime vuosikymmenten perusparannustöiden yhteydessä, mutta paikoin katkelmia niistä voi nähdä jopa pääradan varressa.

Ennen päivällisen tekoa päätimme leikata kuusiaidan. Lyhyessä ja vielä varsin matalassa aidassa ei kahdelta saksikädeltä kauaa aikaa kulunut. Uusien kasvannaisten puolittaminen antoi aidalle hieman aiempaa hoikemman ilmeen. Latvoihin ei arvaa koskea vielä aikoihin, mutta toiveena on aidan tuuheutuminen. Yksi kuusenalku oli menehtynyt.

Käskettiin tehdä tällainenkin


Rikkinäisiä polkupyörän renkaita: 0 kpl.
Paikattuja polkupyörän renkaita: 0 kpl.
"Kevät, kuljen Hakaniemen rantaa" -biisin päässä soimista: 0 kpl.
Hevospoolo-otteluita: 0 kpl.
Heitettyjä kevään viimeisiä lumipalloja: 0 kpl.
Kesken päiväunien puhelinsoittoon heräämisiä: 0 kpl.
Kivuliaita parranajoja ja harmittelua, että partavaahto unohtui taas ostaa: 0 kpl.
Epäonnistuneita valokuvia Esslingen-tyypin vaunuilla varustetuista pikajunista: 0 kpl.
Onnistuneita valokuvia Esslingen-vaunuisista pikajunista: 0 kpl.

Ei kommentteja: