lauantaina, syyskuuta 27, 2003

Lyhyt puutelista


Päivällä teimme Ilkan ja Simon kanssa puutelistan Dr12:sta päällisin puolin. Joitakin vipujen nuppeja, avaimia, jousia ja muuta pientä puuttuu. Samoin akut, jotka eräänä viime vuosikymmenen helteisenä kesäpäivänä kannettiin VR:n autoon ja sitä tietä ongelmajäteleitokselle. Tuo fyysinen harjoitus tulee mieleen edelleen muuatta "Hurun" luukkua katsottaessa.

Iltapäivällä puolisoni ja minä suuntasimme Tampereelle eräänä ajatuksena hankkia jouhikolla soitettua perinnemusiikkia nolliksi ja ykkösiksi optiseen muotoon koodattuna. Yritys Anttilassa epäonnistui pääasiallisesti mustiin pukeutuneen nuorisojoukon ja heidän paikalla esiintyneen, meille tuntemattoman, idolinsa vuoksi. Vähemmän suositun musiikin hyllyrivi oli markkinatalouden periaatteiden mukaan aivan oikein varattu nimikirjoituksen hakijoiden kulkuväyläksi.

Kalevankangas oli ohi ajettaessa kaunis ruskan sävyissään. Prisma nimensä mukaisesti näytti elämän koko kirjon.

Ei kommentteja: