perjantaina, kesäkuuta 13, 2014

20 vuotta

Kaksi työpäivää meni Helsingin Malminkartanolla ammattitutkintoaineiston laadun parissa. Yhdessä suomalaisen ammatillisen koulutuksen terävimmän kärjen, näyttötutkintojärjestelmän, kanssa 20-vuotisjuhlavuottaan viettää Ammattitutkintoaineiston Laadunvarmistus eli ALVAR-organisaatio. Sen tehtävänä on jalostaa toisen asteen ammatillisten tutkintojen perusteita näyttötutkintoaineistoiksi, joiden avulla todennetaan, vastaako jokin työkokonaisuus tutkinnonperusteiden määrittämää tasoa, toisin sanoen hyväksytäänkö jokin käytännön työtehtävässä osoitettu taito tutkintosuoritukseksi.

Näyttötutkintojärjestelmän edistyksellisin piirre on riippumattomuus ammattitaidon hankkimistavasta. Järjestelmässä mitataan käytännön tehtävissä osoitettua osaamista, ei esimerkiksi koulun penkillä istuttua aikaa. Näyttötutkinnot kehitettiin ensi vaiheessa aikuisten ammatilliseksi pätevöitymisväyläksi, mutta suomalaisen ammattiosaamisen ja sitä kautta ammattikoulutusjärjestelmän pelastuksena voi pitää sitä, että valtiovalta on viimeinkin, resurssiohjauksen kautta, tuomassa järjestelmän perusperiaatteet myös nuorten ammatilliseen koulutukseen.

Jo etukäteen mielessäni vaihdoin torstai-illan iltajuhlan Pendolinoon, joka ehti ajoissa Tampereelle.

Ei kommentteja: