Päivä pahanteossa

Kuvassa on keinotekoinen kuusennäre. Sen takana yrittää piilotella viuhkapanos, joka on pahamaineisten jalkaväkimiinojen nykyaikainen ja esi-isiään vielä häijympi jälkeläinen. Moisen asennus tuli tehtyä tänään ensimmäistä kertaa. Toivottavasti koskaan ei tarvitse asentaa paremmin maastoutuvaa tositoimiversiota.

Parolannummella kokoontui väkeä nostalgisoimaan nuoruuspäiviä, utelemaan uutuuksista ja ylipäätään reipashenkisesti puuhastelemaan poikia - oli joukossa muutamia tyttöjäkin - kiinnostavien asioiden parissa. Tulkoon vielä erikseen sanotuksi, että tällä ei ole mitään tekemistä minkään ison asian, esimerkiksi kansainvälispoliittisen tilanteen kanssa. Kyseessä oli jo vuosi sitten sovittu yhden alkukeväisen lauantaipäivän viettotapa.

Kun iltapäiväneljän jälkeen ajoin ulos varuskunnan portista, linja-autopysäkki oli miehitetty viikonloppuvapaalle lähtevillä varusmiehillä. Miten nämä nuoret, joille ääritilanteet ja niihin liittyvä äärimmäinen väkivalta ovat teoriatasolla nyt tuttuja, kokevat päivänpoliittiset tapahtumat? Oman armeijani kävin leppoisan glasnostin aikana, mutta en kiistä etteikö synkkiä ajatuksia olisi tullut mieleen vähän myöhemmin, elokuussa 1991 ja syksyllä 1993.

Päätin miettiä jotain mukavampaa ja vanhalla kolmostiellä avasin autoradion. Popkanavan juontajat mainostivat hupiristeilyä ja lupasivat jakaa siellä ehkäisyvälineitä. Ideatasolla kokonaisuus kuulosti vastenmieliseltä. Mutta onko lauantain ratoksi viuhkapanoksen asentamista harjoittelevan asia moralisoida toisenlaisia - vieläpä pohjimmiltaan uuden elämän tuottamiseen - perustuvia viikonloppupuuhia?

Parasta kai olisi suosia urheilun tai vanhojen veturien tai postimerkkeilyn kaltaisia terveellisiä harrasteita.

Miettiköön hevonen. Sillä on iso pää.

Naistenpäivän tuliaisiksi kävin hakemassa kullalle kaupasta ison jäätelötuutin. Jotta päivänsankarin ei tarvitsisi kokea oloaan yksinäiseksi sen kanssa, ostin itselleni samanlaisen.