Itsenäisyysjuhlintaa kerrakseen

Eilistä itsenäisyyspäivää saatiin viettää vaihteeksi talvisissa merkeissä. Vuosi sitten oli kovin eri näköistä. Aamupäivällä lähdettiin vaihteeksi Kylmäkosken kuntoradalle hiihtämään. Aika moni muu oli saanut saman idean. Oli eri-ikäisiä ja erivauhtisia. Kollegakin puolisoineen suksi vastaan. Kylmäkosken baana on jyrkkine mäkineen kotikylän rataa haastavampi, ainakin näin alkukaudesta ja vapaalla tyylillä. Tusinan verran kilometrejä jaksoimme lykkiä.

Iltapäivällä käytiin poimimassa Ilkka ja Marko kyytiin ja mentiin porukalla yhteiskoululle kaupungin itsenäisyyspäiväjuhlaan. En muista, että olisin ennen käynyt moisessa. Jos pari kertaa onkin joku pönötysjuhla kohdalle sattunut, ne ovat olleet tavalla tai toisella sotaisemman puoleisia.

Museoveturiseuran väellä oli juhlaan asiaakin. Kaupunki oli myöntänyt yhdistyksellemme tämän vuoden kulttuuripalkinnon, vaikka Museoveturiseura ei ole oikein tottunut pitämään itseään kulttuuriyhdistyksenä.

Veturimuseon hoito on jo vuosikausia ollut ensisijaisesti seuran vastuulla kaupungin tosin vastatessa suurimmista kulueristä: veturitallin vuokrasta ja kesäkauden museonhoitajan eli lipunmyyjä-oppaan palkkaamisesta. Samoin kaupungin väki käy kesäisin isoilla koneilla leikkaamassa suurimmat nurmikkoalueet. Muut veturitallin työt on hoidettu talkoilla rakennuksen kunnossapidosta kirjastonhoitoon ja esineistön entisöinnistä yleisötapahtumiin. Työväkenä me olemme itsemme nähneet, emme kulttuuriväkenä. Mutta kyllä huomionosoitus mieltä lämmitti. Yllätykseksemme saimme kuulla, että palkinto ei ollut pelkästään mainetta ja kunniakirjaa, vaan lisäksi satoja euroja riihikuivaa yhdistyksen kassaan.

Emme tehneet samaa tempausta kuin edellissyksynä toisen yhteistyökumppanimme Panssarikillan huomionosoituksen vastaanottaessamme, jolloin koko museoveturiseuralaisdelegaatio astui estradille pokkaamaan. Silloin se oli ennalta harkittu etikettivirhe. Halusimme silloin osoittaa meitä pääosin tuntemattomalle kutsuvierasjoukolle, että Museoveturiseura on tiimi. Nyt ei moiseen ollut tarvetta, kun paikallislehdessä toimintaideologiaamme oli edeltä käsin hyvin selostettu. Marko kävi yleisön edessä vastaanottamassa kättelyt ja halaukset.

Juhlan ohjelma koostui lähinnä neljän paikallisen kuoron esityksistä. Perinteistä isänmaallista ja hengellistä, mutta myös kansainvälisiä ja jopa maailmanmusiikin aineksia. Pienestäkin kylästä löytyy musiikkiosaamista moneen lähtöön.

Juhlapäivälliselle mentiin tietysti Iskhmetille. Taisivat katsoa jokseenkin pitkään, kun yleensä työhaalareissa tai muutoin käytännöllisesti pukeutuneena aterioimaan tuleva tuttu väki olikin tummissa puvuissa tai juhlamekossa.

Jotta juhlakiintiö tuli varmasti täyteen, pääsin puolisoni siivellä liberaalimman seurakuntaväen illanviettoon pappilaan. Iskhmetin ranskalaisannoksen jälkeen pikkupurtava ei oikein maistunut, mutta ilta meni mukavasti suntion kanssa jutellessa ja puolukkamehua nautiskellessa. Naisväki katseli televisiosta intensiivisesti presidentinlinnan juhlavastaanottoa.