sunnuntaina, elokuuta 21, 2011


Perjantaista sunnuntaihin


Perjantaina tein työmatkan pitkästä aikaa omalla autolla. Suuntana oli Mänttä, jonne julkisilla kulkuneuvoilla olisi aikataulu huomioiden ollut hankalahko päästä. Varasin reilusti aikaa ja matkalla nautin sämpyläkahvin Orituvalla. Perillä oli vielä aikaa etähoitaa asioita ennen kokouksen alkua.

Aikomukseni oli lyhentää hieman työpäivää ja jatkaa kokouksen jälkeen Haapamäelle. Jollei muuta niin katsomaan, olisiko veturitallilla tuttuja. Saapunut puhelu muutti suunnitelmat, ja pian kokouksen päätyttyä auton nokka osoitti taas etelää kohti. Pikainen käynti kotona, vaatteiden vaihto ja suunta Tampereelle.

Loppuiltapäivä ja ilta menivät Länsi-Tampereen pusikoissa ryömiessä ja kontatessa. Kohdetta on etsitty jo kauan, mutta nyt oli pyydetty jo naapuritoimikuntien apua. Nyt kun asia osui näin lähelle, tuli jälkeenpäin lukaistua Aamulehden nettisivujen uutisoinnit aiheesta. Monien yleisökommenttien kohdalla haluan uskoa anonyymin Internetin mahdollistaman "trollaamisen" - lukijan härnäämiseen tarkoituksellisesti pyrkivän typeränä esiintymisen - hykerryttävään huvittavuuteen.

Vieraskoreasti antoivat yhden ketjun muukalaisen johdettavaksi. Tehtäväksi saatiin kahden tien välinen alue. Tarkoitus oli tutkia kunnolla, ja tässä tilanteessa se tarkoitti hyvin hidasta kyynärtuntumalla etenemistä aluskasvillisuutta kepeillä tutkaten. Kun toissijainen etsittävä oli matkapuhelimen kokoluokkaa oleva esine, olisi nopeus ollut yhtä kuin välinpitämättömyys. Vapaaehtoisia taisi päivän aikana olla paikalla kaikkiaan kuutisenkymmentä.

Pimeän tullessa oli lopetettava. Hyvienkään käsivalaisimien avulla ei tässä vaiheessa operaatiota olisi saatu hyödyllistä aikaan. Vesiperä jälleen.

Lauantai meni pääosin kotosalla. Petivaatteiden tuuletusta, nukkumapaikan muutto kellarista yläkertaan, saunalenkki ja sauna. Sen verran tuli välissä kotipihalta poistuttua, että polkaisin yksivaihteisella veturitallilla ja äidin luona.

Iltapuhteena keitettiin taas iso kattilallinen muumisoppaa eli kesäkurpitsakeittoa. Jos loppusatokin keitetään samoin, niin talvikaudella taidetaan syödä sosekeittoa vähintään kerran viikossa. Nam, en pane vastaan.

Sunnuntaina oli aikomus lähteä käymään Hämeen keskiaikamarkkinoilla. Aikeeksi jäi, mutta ajanvietettä oli kotonakin.

Matisa-raiteentukemiskoneen kyljen maalaamissapluunaa varten tarvitaan VR:n logo mallia 1960. Tietokoneelta sellainen löytyi, mutta JPG- ja GIF-tiedostomuodot huomioon ottaen aivan liian pienikokoisena. Eilen Ilkan kanssa päätimme uhrata tilapäisesti yhden museoesineen hyvään tarkoitukseen, haimme verstaspilttuusta hohtimet ja irrotimme aikanaan VR:n jakeluautoa koristaneen 1960-lukulaisen "VR - ovelta ovelle" peltikyltin siirrettäväksi digitaaliseen muotoon. Eihän moinen kotikäyttöisen kuvanlukijan kannen alle kerralla mahtunut, joten pyhäpäivän ajanvietteeksi tuli hyvä syy opiskella lisää GIMP-kuvankäsittelyohjelman toimintoja. Vähitellen hahmottui mallin näköinen TIFF-kuva.

Ei kommentteja: