lauantaina, kesäkuuta 04, 2011


Sotageneraattori


Viime sota-ajan tapahtumista on taas meikäläisittäin tulossa kuluneeksi pyöreitä vuosia. Joukkoviestimissä kai ajatellaan, että kun tutkijaksi ei pysty, faniksi ei halua ja kaikki saavutettavissa oleva on jo kirjoitettu, niin tehdään sitten jatkosotageneraattori. Nimi oli sen verran hurja, että piti ihan lähdekoodista katsoa, varaako ohjelma pääesikunnalle puolustuksellista toimintaa suuremmat reservit, lähettää naapurimaan yksiköille tulikomentoja tai käskyn ennaltaehkäisevästä ilmaiskusta vai järjestääkö peräti liikekannallepanon maamme vaikeakulkuisimmissa osissa? Ei sentään, vaan Kansallisarkiston aineistosta arvotaan kohtaloita kotiseudun perusteella.

Hesarin kuukausiliitteen juttu 20-vuotiaista nuorista miehistä laittoi ajattelemaan, että 20 vuotta sitten taisi olla aika helppoa. Vai oliko? Muutama vuosi sitten luokkakokouksessa useampi muisteli, miten ammattiin valmistuminen sattui juuri laman alkuun ja piti ensi töiksi alkaa etsiä uutta. Toisaalta silloin asiat olivat omassa kädessä. Lehtijuttu vihjaa, että nyt 20-vuotiaat nuorukaiset, taloudellisesti ja henkisesti lentokyvyttömät, ovat kohtaloonsa pysyvästi tuomittuja, jos heidän vanhempansa putosivat oksalta vuonna 1991.

Saman ikäluokan nuorista naisista ei tarvitse kertoa lehdissä. Nuorisotutkijoiden ei tarvitse mennä yläkouluun tai sotaväkeen heitä havainnoimaan. He kertovat tarinansa itse. Montako ruudullista nykyistä blogilistaa saa selata ennen kuin vastaan tulee laajempi esiintymä muita kuin parikymppisten naisten elämästä kertovia tekstejä?

Museohommia ja kylmää muurausta


Sain järjestettyä töistä vapaata perjantai-iltapäiväksi ja pääsin auttelemaan museon kesänäyttelyn pystytyksessä. Talkooporukasta useimmat olivat hankkineet koko päivän vapaata, joten taisin olla viimeinen tallille tulija. Veturimiesten matkassa ollaan tänä kesänä Työnväenmuseo Werstaan ja Suomen Rautatiemuseon laatiman näyttelyn avuin. Näyttely taitaa olla komein, mitä Veturimuseolla on tähän mennessä ollut.

Lauantaipäivä aloitettiin käymällä torilla. Lavakurkkua ja maissia matkasi pyöränsangassa kotiin. Päivä hurahti kivitöissä. Oriveden mustaa muurikiveä ladottiin uudistetun kasvimaan reunoille. Kylmä muuri, kuten arkeologian ja rakennushistorian tuntijat sanovat. Lämmin sen latomisessa silti tuli. Huomenna on istutuspäivä.

Ei kommentteja: