sunnuntaina, marraskuuta 01, 2009


Ei pöllömpi sunnuntai


Koko viikonloppu on harjoitettu hyötyliikuntaa ja heilutettu haravaa pihalla. Minikasvihuone on liiterissä samoin kuin yrttiruukut. Ja tikkataulu, johon en tainnut tähdätä yhtään heittoa koko kesänä, niin paljon kuin varhaisnuoruudessa tikanheitosta pidinkin. Viimeiset tomaatit kypsykööt sisätiloissa keittiön ikkunalla. Nyt saa talvi pihan puolesta tulla. Tai ei aivan. Yksi sadevesitynnyri odottaa vielä renkaanpesua, koska viikko sitten takaisin vaihtamani kesärenkaat ovat yhä auton alla.

Illalla ajeltiin työväenopiston salille taiji-treeneihin. Kesäkeli risteysalueillakin, vaikka auton ulkolämpötilamittari näytti pakkasta. Kotiinpäin tullessa Kärjenniemen ja Metsäkansan välillä pöllö istui aurausmerkin nokassa. Veikeä näky. Kotihyllyn L. Laineen "Suomalaisen lintuoppaan" nojalla kallistuimme lehtopöllöön, mutta lajinmääritys on ohiajaessa hankalaa.

Ei kommentteja: