torstaina, syyskuuta 03, 2009


Bisnesluokassa


Harvemmin pitää lähteä pääkaupunkiin IC2 160:llä, mutta jos Valimon seisakkeen vaiheilla pitää olla kahdeksaksi, on matkaan lähdettävä ennen kuutta. Lähdettiin naapurin kanssa pihasta samaan aikaan. Mainitsi tämän jokapäiväiseksi työmatkajunakseen ja kertoi palaavansa pikapuoliin vielä takaisinpäin, Lempäälään ratakaivuria katsastamaan.

Tähän aikaan asemalle lähdettäessä saisi pyörässä olla jo valo. Pihassa dynamo vielä toimi, mutta heti pyörätielle päästyä joutui ajamaan pimeällä pyörällä. Täytyy tutkia asia. Käyttöpyörä lamppuineen on hankittu siihen aikaan, kun oli vielä Valtionrautatiet ja Neuvostoliitto ja Tampereella tehtiin tai ainakin kasattiin polkupyöriä Joutsen-merkin alla.

Kaksikerrosvaunuissa matkustan mieluummin yläkerrassa, ja riittävän ajoissa automaatista ostettaessa paikan saa yleensä valita melko vapaasti. Nyt lippu osoitti vaunun nro 1 yläkertaan, mutta junan saapuessa asemalle totesin ikkunoissa Business-tekstit. Menin suosiolla kakkosvaunun tyhjään yläkertaan ja ihmettelin konduktöörille, miten kakkosluokan lippu ohjaisi Business-luokkaan. Vahvalla itämurteellaan konduktööri totesi, että lippu on oikein, koska tässä junassa bisnesluokkaa ei varsinaisesti ole. Mutta onpahan hiostavat keinonahkapenkit – asianmukaista henkistä valmennusta tulevalle Museorautatieyhdistyksen syysretkelle – ja pistorasia tietokoneen akun latausta varten. Tosin uudemman vaunukaluston kakkosluokankin osastoissa taitaa jo olla riittävästi pistorasioita.

Ei kommentteja: