lauantaina, toukokuuta 30, 2009


Tässä vaiheessa vuotta


Jo monena vuonna toukokuu on tuntunut kestäneen vain pari viikkoa. Vastahan oli vappu.

Eilen kukitettiin ammattiin valmistuneita. Tänään katukuvassa oli koulutiensä alkumatkan kunnialla päättäneitä juhlijoita. Ensinmainitusta - työn puolesta - pääsimme puolisoni kanssa itsekin osallisiksi.

Lauantaipäivä on vietetty kotipihalla. Taimitarhalta rautatien toiselta puolelta kannoimme kaksin käsin hyötykasvinalkuja. Tomaattia useampaa lajia, köynnöskrassia, salviaa ja tilliä. Ohiajava auto hidasti ja juhlapukuiset kysyivät osoitetta, joka kuulosti tutulta, mutta jota ei osannut yhdistää mihinkään päin kylää. Paikallistuntemus ei ole terässä, kun valtaosa valveillaolotunneista tulee vietettyä muilla paikkakunnilla.

Ei kommentteja: