maanantaina, huhtikuuta 27, 2009


Hallintotieteen perusteiden kirjatentti


Iltapäivän päätteeksi työmaalta Tampereen linja-autoon ja yliopistolle. Avoimen yliopiston lukuvuoden toiseksi viimeiseen tenttiin oli paljon osallistujia. Ilahduttavaa huomata, että omalta työmaalta oli muitakin.

Minulla illan tekstit olivat hallintotieteen perusteiden kirjallisuusosio (J. Vartola: Näkökulmia byrokratiaan, T. Peltonen: Johtaminen ja organisointi.sekä A. Salminen: Julkisen toiminnan johtaminen. Hallintotieteen perusteet). Olin jopa jotenkuten lukenut kirjat. Kysymyksiä oli - kuten taannoin luentotentissäkin - vain yksi. Se kuului suunnilleen "Kerro omin sanon, mistä kirjoissa kerrottiin". Ei ehkä aivan noin, mutta melkein. Piti kuvailla ja vertailla, miten eri kirjoissa oli käsitelty byrokratiaa, byrokraattisia organisaatioita ja erityisesti byrokratiaa nykyorganisaatioissa. Ihan noin laajaa kysymystä en osannut odottaa. Ajattelin, että kun tehtäviä oli vain yksi ja aikaa neljä tuntia, odotettiin kohtuullisen runsasta määrää tekstiä. Neljä sivua sain kirjoitettua pienehköä ja epäselvää käsialaani, asiaa ja enimmäkseen asian vierestä. Tuon kaltaiset ovat kysymyksiä, joissa vastaamista ei paljon haittaa, vaikka ei itse aiheesta erityisen paljon katsoisi tietävänsä tai muistavansa. Voi korostaa asioita, jotka muistaa paremmin. Voi myös väittää kirjoittajien implisiittisesti - yksi sanoista, joita yliopistopiireissä ymmärtääkseni rakastetaan - tuovan paradigmoissaan - toinen oikea termi - esiin jotakin, josta itse haluaa vastauksessaan tarinoida.

Muuten olen sitä mieltä - vaikka se ei varsinaisesti kulunutkaan tenttikysymyksen aihepiiriin, mutta kirjoittaahan siitä piti - että Vartola - tai hänen viittaamansa brittisosiologi Giddens - on paradigmassaan tulkinnut pitkästi lainaamaansa ranskalaishistorioitsija Braudelia ainakin implisiittisesti väärin. Vartolalle pitkän keston ilmiö on markkinatalous, vaikka Braudelilla - joka katsoo pitkäkestoisiksi kaikkein hitaimmin muuttuvat olosuhteet, kuten ilmastolliset olot - tuonkaltaiset asiat kuuluvat vasta keskimmäiseen eli rakenteelliseen tai mentaaliseen tasoon. Että sen sortin sosiologiaa.

Lohdutukseksi ostin teekkaritytöltä Tampin.

Ei kommentteja: