sunnuntaina, kesäkuuta 29, 2008


Talkoomuistoja


Eiliset talkoot veturitallilla tuottivat hyvää tulosta. Muinoin niin höyry- kuin moottoriveturienkin polttoainetäydennyksen kannalta tärkeä itäinen tallitie - nykyään puskimeen päättyvä pistoraide - siivottiin. Raideyhteys päättyi puskimeen vuonna 2001, josta saakka koivu oli ehtinyt kasvaa jo ranteenvahvuiseksi. Vesuria raskaampia työkaluja ei tarvittu. Vesakontorjunnan jälkeen ruoho nurin koneellisesti. Hitto sentään, kun ratasepelinmurikat onnistuvat piilottelemaan ruohikossa.

Puusepät tekivät uudet saunanlauteet. Ja aitauksen, jotta Huru tai Move1 eivät innostu kokeilemaan, ovatko kiskot kiiltävämmät toisaalla.

Vesurin varressa Pekan kanssa keskustelimme ammattikoulun kieliopintojen tarpeellisuudesta. Päädyimme siihen, että joissakin ammateissa kaikkia nyt opetussuunnitelmassa olevia kieliä ei tarvita. Esimerkiksi kone- ja metallialalla matematiikka ja fysiikka ovat tärkeitä yleisaineita. Opetushallituksessa on muutaman vuoden ajan kehitelty ideoita ammatillisten perustutkintojen palauttamisesta kaksivuotisiksi. Kaksivuotisia monet niistä olivat vielä 1980-luvun puolivälissä. Ajatuksen toteutuminen karsisi nimenomaan yhteisiä opintoja. Nykyinen uniformiteettikoulutuspolitiikka ei suosi sitä elinkeinoelämälähtöistä ajattelutapaa, että eri ammateissa tarvitaan erilaisia yleistaitoja. Mutta ajat muuttuvat.

Sunnuntaina ei ole tullut tehtyä juuri mitään. Piti leikata ruoho kotipihasta, mutta keli oli turhan märkä.

Ei kommentteja: