lauantaina, toukokuuta 10, 2008


Lisää kevään merkkejä


Kovan 1970-mallisen kolmikon yksi jäsen tarjosi vuosipäivän kunniaksi kakkukahvit veturitallilla. Kaksi muuta pääsemme helpolla, kun merkkipäivä osuu talkookauden ulkopuoliseen aikaan.

Tavaraa siirrettiin paikasta toiseen. Lättähatun liitevaunu rallatti kevyesti, vanha raiteentukemiskone narisi raskaasti. Lähilogistiikalla on tarkoituksensa.

Livistin etuajassa kotipihalle ruohonleikkuuseen. En muista, että kevään ensileikkauksen aika olisi ennen ollut tässä vaiheessa kuukautta. Viikolla en ole ehtinyt leikkurin perässä kävelemään, mutta terät ja öljyt tuli sentään vaihdettua. Uudet terät viilsivät sammaltakin kottikärryllisen verran. Oikein hyvä. Säksätyksestä päätellen naapureilla oli samankaltaiset lauantaitoimet.



Torpan kauniimpi asukas työtovereineen kävi Hämeen sydämessä kylmänkukkia katsastamassa. Kovin kylmästä talvesta pulsatillat eivät kai pidä, kun esiintymä oli ollut tavanomaista runsaampi.

Ei kommentteja: