keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006


Hämärä maiseman yllä


Eilinen ei ollut hyvä päivä. Aamulla linja-autoasemalle mennessä polkupyörästä puhkesi takarengas. Työpäivän jälkeen poikkesin Tampereella ajatuksena uusia parin kunnallisalan tenttikirjan lainat ja hakea yksi saapunut varaus. Itsenäisyyspäivän aattona kirjasto oli sulkenut ovensa jo neljältä. Aukioloaika olisi kannattanut tarkistaa kirjaston www-sivuilta. Mutta lainojen uusiminen kävi kätevästi verkossa. Onneksi kirjoista ei ollut varauksia.

Juhlapäivä on mennyt verkkaisesti. Aamulla polkupyörän renkaanpaikkausta ja pinnanvaihtoa. Vapaapäivänä huomasi hyvin, miten hämärä ei oikeastaan pääty lumettomana ja pilvisenä joulukuun päivänä lainkaan.

Hiihtäminen sopisi itsenäisyysiltapäivän ajanvietteeksi mitä parhaiten, mutta kun ei ole lunta, niin ei ole. Puolisoni ja minä päätimme lähteä käymään kuntosalilla, kun soitettaessa kertoivat sen olevan auki. Autoja oli pihalla paljon, ja palloilusalissa oli käynnissä futsal-ottelu. Rautaa liikuttelemassa oli pääasiassa naisväkeä.

Päivän taas pimettyä on syöty perunaa, poltettu ikkunalla kynttilöitä ja kuunneltu Ylen Ykkösen suomalaista iltaa. Ainakin on yritetty poiketa päivän virallisesta militaristishenkisestä käyttäytymiskoodista. Tärkeitä asioita sotamuistotkin ovat, mutta toisaalta Mannerheimin syntymäpäivä kesäkuussa sopisi niihin keskittymiseen yhtä hyvin. Onhan itsenäisyys paljon muutakin kuin sotaa.

Joka tapauksessa onnea 89-vuotiaalle isänmaalle. Ja kaikille isänmaan hyväksi tehdystä työstä huomionosoituksia tänään saaneille.

Ei kommentteja: