keskiviikkona, marraskuuta 15, 2006


Tavanomaisuuden vastaoffensiivi


Työpäivä meni vaihteeksi pääkaupungissa. On se vaan hienoa, kun ei tarvitse asua siellä. Ei edes eilen mainituksi tulleella konepajan alueella.

Pasilassa Hämeeseen vievää Pendolinoa - oli onneksi aikataulussaan Tampereen hämärtyvässä räntäsateisessa illassa - odotellessa asemalaiturilla puhisi, sihisi ja jutteli itsekseen mies välillä tervehtien ohikulkijoita kädenheilautuksella. Manööverit olivat lähes identtiset kotikylän erään tunnetun luojanluoman kanssa, joka myös viihtyy rautatieaseman kulmilla. Yhtä harmittomalta helsinkiläinenkin vaikutti. Sellaiselta, jonka päivän kohokohta saattaa olla, jos joku sattuu vastaamaan kädenheilautukseen. Kuitenkin kaksi vartijaa talutti miehen pois. Tuli mieleen, että jokin osa city-ihmisistä taitaa olla aika suvaitsemattomia meihin maakuntien ihmisiin nähden. Suvaitaan kyllä asioita, jotka ovat vallitsevan muodin mukaan "cooleja" samalla kun aivan yhtä viattomat mutta "epäcoolit" häädetään vaikka vartijavoimin pois silmistä.

Olisiko kaikkein cooleimpien mielestä jopa niin, että tavanomaisuus se vasta epäcoolia onkin, ja sitä pitää rangaista? Ainakin Vihreä Liitto tunnustaa ajavansa sellaista perustulomallia, jonka maksuhenkilönä on keskivertosuomalainen eli keskituloiset. Vanhaan hyvään aikaan tulonjakojärjestelmän radikaalimpia muutoksia vaatineilla oli sentään rohkeutta käydä ikioman luokkavihollisensa kimppuun joko vasemmalta tai oikealta, mutta nytkö ollaan valmiita puukottamaan potentiaalisia omia selkään, kun eivät ole tarpeeksi cooleja? Ei vaan. Sieltä on helpoin ottaa, missä kollektiivisesti vähiten tuntuu.

Ei kommentteja: