sunnuntaina, elokuuta 20, 2006


Nunc est Augustus


Perjantai-illan aiheena oli latinan tentti. Tällä kertaa paljon vaikeampi kuin juhannuksen alla. Tehtäviä oli vain yksi, käännöstehtävä. Sokrateesta ja Ksantippasta kertovaan tekstiin oli sisällytetty vaikka mitä verbimuotoja gerundiiveista taaksepäin.

Kielitaidon pitäisi kuuleman ja kirjojen perusteella olla nyt abiturienttivuottaan aloittavien latinistien tasolla (lukiokoulutuksen opetussuunnitelma, PDF-tiedosto 2 729 kB, s. 114-116). Ei taatusti ole. Oppimäärä on hyvä termi (siitä lisää kenties joskus myöhemmin), joka kuvaa opetusta - joka tälläkin kurssilla oli erinomaista- mutta jolla ei ole juuri mitään tekemistä oppimisen kanssa.

Puolisoni kutsuu asennettani lukiolaistyttöasenteeksi, eikä se ole kovin kunnioittava ilmaus, mutta silti voinen väittää tentin menneen omalta kohdaltani heikosti.

Lauantai-illan ohjelmaan kuului kahden salaattikulhon täyttäminen pääosin oman maan tuotoksilla. Hölkän ja saunan jälkeen nautittiin sininen ateria kuistilla. Dv12-triplaveto kulki ohi yllättävän kevyesti. Revontulet houkuttivat pihatien päähän katsomaan. Leevi-vainaa lauloi radiossa.

En ole aina ymmärtänyt, miksi blogeihin kirjoitetaan laulujen sanoja. Mutta nyt minunkin on siihen syyllistyttävä. Tämä T. Oksalan käännös on on kerta kaikkiaan niin mainio (ja alkuperäinen suomenkielinenkin on toki loistava):

Via passibus est plena, vitae morietur vena.
Manum manu cape - tacitura.
Offer mihi mane theam, aqua sparge mentem meam.
Nunc est Augustus, et messis sum matura.
Non nunc laetus ploro, non nunc ploro tristis.
Si ploro, ploro tantum alias,
et abero priusquam quidquam sentias.
Illam amavi multum, te plus olim diligam,
mi paulisper illam te fac femicam.


Eikä muuta kuin, että tietokilpailu pystyyn, mikä suomi-popin klassikko on kyseessä?

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kansantaiteilija Leskinen laulamassa

Katu täyttyy askelista
elämä on kuolemista
jne?

- khilou

Hyvärinen J. kirjoitti...

Niinhän se on. Tamperelainen syksyn iskusävel.

Anonyymi kirjoitti...

Saako esittää toivomuksia? Huomasin arkistostasi, että olet ostanut Tivoli Pal:in. Kirjoita lisää kokemuksiasi siitä nyt kun olet käyttänyt sitä jonkin aikaa.

Tino Rossi kirjoitti...

Tai niinkuin Pahkiksessa aikanaan todettiin "katu täyttyy Leskisestä, keho kielii syömisestä"

Hyvärinen J. kirjoitti...

Tommi,

Tivoli on käyttöliittymänsä puolesta erinomainen. Ei noita radioasemia niin paljon ole, etteikö viritystä saisi tehtyä pelkkien taajuuslukemien perusteella. Myös äänenlaatu on minusta maineensa veroinen varsinkin huomioiden kaiutinelementin pienen koon. Akku jaksaa säilyttää varauksensa pitkään ainakin kevyellä käytöllä. Tosin varauksen heikkenemisestä radio ei oikein osaa kertoa, ja virran loppuessa se vain yhtäkkiä mykistyy. Vastaanotin on hyvin herkkä, ja esim. joku Groove FM:n kaltainen kanavakin, joka näillä kulmilla on ollut harvinaista herkkua jopa ulkoantennin kanssa, kuuluu hyvin. Toisaalta herkkyydellä on kääntöpuolensa: radio on lupauksista huolimatta herkkä GSM-liikenteen aiheuttamille häiriöille. Jos puhelin on lähellä, radio antaa saapuvasta lyhytsanomaviestistä tai puhelusta ennakkovaroituksen. Se, mikä varsinaisesti harmittaa, on suuri hintahaitari. Jos ostohetkellä olisi kierrellyt tamperelaisia radioliikkeitä vähän enemmän, olisi säästänyt monta kymppiä.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Tino,

armeijassa oli väännös jotenkin tähän tapaan: "Kassu täyttyy alokkaista, armeija on p...kamaista..." Se jatkuikin ainakin yhden kokonaisen säkeistön verran, mutta en muista miten.

Anonyymi kirjoitti...

Armeijassa hoilattu myös sanoilla:

Kutsu minut tst:lle
anna sikaa ryytyneelle

Väännöksiä on varmaan joka lähtöön ja joihinkin juopa useampia.

Juha kirjoitti...

"Kassu täyttyy alokkaista
elämä on vittumaista
Ota ase käteen ja ole hiljaa

Kutsun sinut tst:lle annan sikaa ryytyneelle, koht on elokuu ja minä lähden kotiin

En ilosta ryynää en surusta ryynää jos ryynään, ryynään muuten vaan

mutta ole mulle vähän aikaa mopo."

tällanen tehtiin riksuun 1986 kaverin kanssa oikeen neliraiturilla. On kuulemma soinut siellä vielä muutama vuosi sitten, aina kun uusi erä alokkaita saapuu.

Juha kirjoitti...

Olihan Se vähän pidempi, kun oikein ryhdyin muistelemaan...

Kassu täyttyy alokkaista
elämä on vittumaista
Ota ase käteen ja ole hiljaa

Kutsun sinut tst:lle annan sikaa ryytyneelle, koht on elokuu ja minä lähden kotiin

En ilosta ryynää en surusta ryynää jos ryynään, ryynään muuten vaan
ja muualla oon ennenkuin huomaatkaan

On mulla aamuja paljon sulla niitä on ehkä enemmän, mutta ole mulle vähän aikaa mopo."