maanantaina, heinäkuuta 17, 2006


Takaisin töihin


Olen harjoittanut opettajan ammattia jo vuosia, mutta tämä kesä on ollut ensimmäinen, kun olen päässyt nauttimaan niinsanotusta opettajan kesälomasta. Tai ainakin melkein. Viikon verran on töitä näin sydänkesälläkin erään kesän läpi menevät datanomikoulutuksen merkeissä.

Työpäivä ei alkanut lupaavasti. Paloautoja ulvoi lähistöllä varhaisesta aamusta saakka, ja töihin lähtiessä kylältä päin kohoava savupatsas kertoi, että niillä taatusti oli töitä. Vanhan osuuskauppalaisten asuintalon palo urheilukentän laidalla oli surullisen tuhoisa.

Töissä serverihuoneen ovea avatessani korviin tunki vinkuva ääni. Yksi palvelin oli ajanut itsensä enemmän tai vähemmän hallitusti alas ja itki levypakkaansa. Levyohjaimen BIOSin diagnostiikka ilmoitti kaiken olevan kunnossa, ja kone käynnistyi oikein, mutta huuto ei lakannut. Vasta kun ajoin käyttöjärjestelmän päällä toimivan levyjärjestelmän diagnostiikkaohjelman, joka sekin ilmoitti kaiken olevan kunnossa, ohjain uskoi olevansa terve ja huuto lakkasi.

On aika opetella jälleen aikaisiin aamuherätyksiin. Tottumatonta väsytti töistä palatessa. Vaikka ei olisi oikein huvittanut, lähdin illalla rullailemaan Metsäkansan kirkolle. Muuten aika olisi mennyt nukkumiseen. Vastaan tuli Viialan suunnalta tutun näköinen moottoripyöräjengi, ja palattua löytyi tuttuja nuoria miehiä veturitallilta.

Ei kommentteja: