torstaina, joulukuuta 23, 2004

Lanttulaatikko on hyvä ruoka


Jouluvalmisteluissa tämäkin päivä saunan kuurauksesta ruoanlaittoon. Kylän ainoaan autonpesukoneeseen sai jonottaa tunnin. Hieman odottamattomaksi sivuhommaksi ilmaantui pienten portaiden tekeminen sivuovelle. Malliksi tuli "Veturimuseo/95". Kakkosnelosta ja kakkoskuutosta lankkua löytyi sopivasti liiterin ylisiltä. Muuten olen sitä mieltä, että hyvän sinkkinaulan tunnistaa siitä, että sen voi ulosvetämisen jälkeen tarvittaessa suoristaa ja käyttää uudelleen, kuten entisaikaan oli sääntönä. Kaikki viimeisen päälle kovasta metallista tehdyt nykynaulat eivät tästä laatutestistä selviä. Onneksi Satakunnassa tuottavat vielä laatutavaraa.

Ilta on kulunut ruoanlaitossa. Perinteitä, kuten lanttulaatikkoa, perunalaatikkoa ja rosollia. Ja aina joku uutuuskokeilukin. Tänä vuonna se on kaalipainotteinen. Kokkailun lomassa äitini poikkesi ja rupattelimme keittiössä hetken.

Puolisoni ja minä taidamme kuulua jonkinlaiseen vähemmistöön siinä(kin), että vietämme joulua taas kerran meistä kahdesta ja kissasta koostuvan perheemme kesken. Ja nautimme siitä.

Huomenna herkutellaan :-)

Ei kommentteja: