Museointia naapurissa

Kotona taas. On mukavaa olla felix domesticuksen luonnetoveri siinäkin mielessä, että kotiinpaluu on yksi matkalla olemisen ehdottomasti parhaista hetkistä.

Ei tarvitse käväistä kuin lyhyen matkan päässä löytääkseen vanhan hyvän ajan tapaan rakennettu iso museo. Ei ole järkevää lähteä kiistelemään siitä, onko isojen, määrärahojen ja tekijöiden puutteesta vähemmän kärsivien museoiden museologian kannalta parempi omaksua perinteinen esinekeskeinen linja vai 1980-luvulta alkaen suurta suosiota saanut elämyskeskeinen tyyli. Molemmat voidaan toteuttaa erinomaisella tavalla. Kotimaisissa suurmuseoissa elämyskeskeinen lienee nyt enemmän pinnalla. Sikälikin on hauska törmätä museoon ja varsinkin suureen teemanäyttelyyn, jossa ei ole käytännössä yhtään rekonstruktiota, vaan kaikki näytteille pantu on aitoa esineistöä. Tässä kuvattu esimerkki löytyy länsinaapurimme pääkaupungista.

Oli kyseisessä museossa kaksi rekonstruktiotakin. Perusnäyttelyyn kuuluva keskiaikaisen kyläkirkon interiööri on kaunis, kun sitä koristivat vanhoista kyläkirkoista tuotu esineistö ovia myöten. Kokonaisuudessa saattoi olla lähes yhtä paljon alkuperäistä kuin mainitun tukholmalaisrekonstruktion arvioijille syystä kuin toisestakin tärkeässä hämäläisrakennuksessa.

Toinen rekonstruktio on pienoismalli (aika kaukana H0:sta ;-) Birkan muinaiskaupungista sellaisena kuin se nykyisen arkeologisen ja historiatieteellisen tiedon perusteella on ollut. Se pärjäisi pienoismallien löylykilpailussa varmasti jopa tälle kotimaiselle instituutiolle.

Toisaalla Rembrandtien koskettelupotentiaali (ei tietenkään toteutettu) on aina melkein kuin pettymys. Valaistuksen toteuttaminen siveltimellä on paitsi esteettisesti nerokas myös aikakauden yleistekniikka huomioon ottaen arvattavasti hyvin realistinen. Mutta teoksien fyysisen koon huomiotta jättäen ei kuitenkaan sen nerokkaampi kuin paperi- tai sähkötallennetoisioissa.