keskiviikkona, heinäkuuta 28, 2004

Halpaa rahaa?

Kävin aamupäivällä rautakaupassa hakemassa pari vesijohdon pikaliitokseen vaadittavaa tarviketta. Vesijohtoputken käytön vuorottelu letkullisen ja ei-letkullisen käytön välillä ei ole kovin miellyttävää jatkuvasti klemmaria avaamalla ja sulkemalla. Remonttia taidetaan tehdä nyt paljon, kun sain mukaani liikkeen viimeisen rullan putkimiehenteippiä.


Tullessa veturitallin pihalla oli tuttuja autoja. Ilkka, Jarkko ja Jukka johdottivat uudelleen EFi-vaunun sähkö- ja puhelinpistorasioita. Häärin hetken aikaa apumiehenä. Kun museo avautui, jätin vaunun ahtaille käytäville tilaa oman ruhoni edestä ja menin kotiin hoitamaan mini- tai paremminkin mikromaalisen "LVI-työn".


Museolla tapasin muuten Tiramisunkin ensimmäistä kertaa elämässäni.


Iltapäivällä käväisimme puolisoni kanssa pankissa. On varsin harvoja asioita, joiden vuoksi tavallinen kansanihminen joutuu enää pankissa henkilökohtaisesti asioimaan. Finanssiasioiden setviminen blogeissa ei minusta ole kovin rakentavaa luettavaa, mutta törmäsimme tapaukseen, jolla saattaa olla yleisempääkin mielenkiintoa ja siksi pyydän saada kertoa tämän. Halumme nimittäin oli maksaa osa asuntolainasta pois muutaman vuoden ennen aikojaan. Pankkivirkailija oli jo puhelimessa vaikuttanut hyvin haluttomalta saamaan pankin rahoja takaisin etuajassa. Hän lupasi esitellä lukuisia talletusmahdollisuuksia osalainan pois maksamisen tilalle, "koska lainakorot ovat niin alhaalla". Luvattiin jopa lainakoron alentamista, kunhan vain ei maksettaisi.


Paljon ei tietenkään tarvitse pohdiskella, miksi pankki ei ole innokas lainan etuajassa maksamiseen. Korkoja jää luotonantajalta saamatta, ja markkinatalouden tuottajaksi katsottava yritys luonnollisesti ottaa suuremman hinnan myymästään tuotteesta kuin mitä maksaa sen tuotannontekijöistä. Tietenkin palveluyrityksen on tehtävä, kuten asiakas haluaa, ja asia hoitui. Sitten koitti päivän mielenkiintoinen osuus. Pankki on nykyisin sellainen monialayritys, että asiakkaiden kerrankin käydessä henkilökohtaisesti paikalla, seuraa mm. tarjolla olevien vakuutus- ym. palveluiden esittely. Tässä kohdassa virkailijalta lipsahti: "Korkojen odotetaan kohta nousevan." Ei pitänyt pokeriasenne aivan loppuun asti. Joten älkäämme ihmetelkö pankkien auliita lainatarjouksia, joissa viitataan tämänhetkisiin mataliin korkoihin.


Tyhmyyden ylistys

Aamuinen kirjoitukseni osoittaa, että en ole vieläkään oppinut, ettei blogisotiin kannata osallistua. Tiedän ilmaisevani itseäni kömpelöin lauserakentein ja muutenkin epäselvästi. Sen lisäksi blogisodissa (tai flame-sodissa tai miten näitä milloinkin on kutsuttu) on aina osanottajia, jotka löytävät kirjoituksesta kuin kirjoituksesta asioita, joita siellä ei ole sanottu (viitteenä Moroskooppi-rintaman tilanne). Jotkut kunnioittavat perinteitä 1600-luvun malliin: "Jos et lausu uskontunnustustamme sanasta sanaan, olet vihollinen!"

Ei kommentteja: