tiistaina, joulukuuta 30, 2003

Pituva!


Tietoliikenneoperaattori hyvittää kuukausimaksusta taannoisten mato-ongelmien vuoksi (tässä ei tarkoiteta jokamiehen kalataloudenharjoitusvälineellä hankittua saalista). Jossakin vaiheessa kun tietoliikenne muuttuu myös ihmisten ajatusmaailman tasolla huipputeknologiasta osaksi yhteiskunnan perusinfrastruktuuria, alkanevat tietoliikenneoperaattorit suhtautua vakiasiakkaiden mahdollisiin korvausvaatimuksiin yhtä tyynen välinpitämättömästi kuin tämän päivän rautatie- tai maantieliikenneoperaattori suhtautuisi, jos kuukausilippulainen vaatisi hyvitystä lipun hinnasta säiden aiheuttamien liikennehäiriöiden vuoksi.

Illalla hiihtokeli oli niin hieno, että hieman syrjässä sijaitsevan latu-uran parkkipaikalla oli tungosta. Vetoomus vanhemmille: kun tuotte jälkikasvuanne hiihtämään, ja tarkoitus on mennä perinteistä tyyliä, niin tukekaa lapsenne hienoa liikuntaharrastusta myös voitelemalla sukset oikein tai mikä parasta, opettamalla häntä vähitellen tekemään se itse. Niin sääli kuin jonkun muinaisen viihdeohjelman henkilöhahmon sanatkin tulivat mieleen pieniä "too-easy-wax-suksilla" yrittäjiä nähdessä: "Se on hirveetä kattoo." Välineet saattavat olla upouudet ja kalliit, mutta jos ne on väärin huollettu, saa aloitteleva suksimies tai -nainen aivan liian kielteisen kuvan itse lajista, omasta hiihtotaidostaan ja sen oppimiskyvystä.

Ei kommentteja: